Voe hyvänen aeka :D

Ruuti eli J. Beauty Bean läpäisi tänään taipparit, onnea Sari ja Ruuti! Papusista Roistokin kävi uusinta yrityksessä viikko sitten, mutta ei vielä kantti kestänyt kaikilta osin. Aika hyvältä näyttää kuitenkin papusten taipumukset.

Mussukka muutti viikko sitten virallisesti Viitasaarelle Jaanan hoiviin. Oikein hyvä koti, oma piha ja hauska Siiri mopsi kaverina. Mussukka oli aloittanut juoksunsa ja oli 'vähän' pihalla päänsä sisälläkin...

Rudin pennut kasvaa ja vahvistuu, mutta tein kuitenkin päätöksen ettei meille tule tällä kertaa Rudin tyttöä. Ihania ne on ja erittäin lupaavia kavereita, varis kiinnostaa jo.

Meille tulee nimittäin kiireinen talvi, kun aletaan remontoida omaa taloa. Nii-in, meidän tarjous hyväksyttiin unelmien talosta, mutta jonkin aikaa kestää ennenkuin kaikki on valmista, että koko porukka sinne pääsee. Nyt on lääniä koirien juosta, 'monta', siis reilu kolme hehtaaria suorastaan :) ja joo, meinasin aidata ison osan.

Ihan ilman pentua en jää, nimittäin meille tulee viikon päästä monen vuoden haaveiden täyttymys eli pitkäkarvainen kääpiömäyräkoirapoika Ralph Caelestis kennelistä. Outi, pennun kasvattaja ja hyvä ystäväni ei kuitenkaan muista mitään ja unohtelee jatkuvasti asioita eikä saa ajoissa tehtyä mitään, niin Ralphin rekisterinimi ei ole vielä tiedossa mulla. Siks me tullaankin Outin kanssa hyvin toimeen, kun ollaan hyvin samanlaisia :D Ralph tulee yhteisomistajuuteen, minä kun en mäykyistä tiedä mitään, niin Outi toimii samalla mentorina mulle.. Näyttelyihin ainakin suunnataan ja mejään, toivonkin ettei vielä pariin kolmeen viikkoon tulisi lunta, että ehtisi yhden jäljen ainakin tehdä Rafulle vielä tälle syksylle (ja ehkä istuttaa muutaman idänvirpiangervon juurakon)... Mutta jos menestystä ei tule kummassakaan lajissa niin yksi laji on varmasti toimiva eli mamin kainaloinen :)

Meille piti tulla mäykky vasta keväällä ja vielä narttu, mutta puhelu Outille ja selvisi että nyt on lupaavia uroksia vapaana niin eipä siinä pitkään mietitty. Silloin kun hyvä sattuu kohdalle, on tartuttava hetkeen.

Niin, tollerinpennun kanssa on tehtävä niin paljon enemmän asioita peruskoulutuksen lisäksi kuin mäyräkoiran, siksi näin on parempi, tollerinpentu tulee sitten ensi vuonna jos hyvin käy ja hyvä pentu sattuu kohdalle.


Pitkältä tuntuu ensi viikko!