Ihan nopeasti tässä pientä kuulumista eli Eppu kävi luonnetestissä saaden pisteitä +80. Tarkempaa kuvausta on tulossa ja myös tuomarin kommentit, kunhan saan ne purettua kännykän nauhurilta.

Parhaita paloja tuomarin arvostelusta: koira on rehellinen ja sen kanssa pärjää hyvin monenlaisissa tilanteissa. Eppu on myös laukausvarma, on utelias, eikä panikoinut juurikaan vaan suhtautui kohtuullisen rauhallisesti asioihin. Eppu on kohtuullisen vilkas, mitä arveltiinkin sen olevan. Ei poika turhia hötkyile ja sählää, mutta kyllä sen leikkimään saa.

Epun voi jättää kaupan eteen ilman pelkoa että se kävisi ohikulkijoiden kimppuun. Eppu ei näyttele hampaitaan, murise tai muutakaan epämiellyttävää.

Epun pistemäärät omalla sivulla.

Huomenna ollaan taas valiojahdissa Rudin kanssa (kynnet on syöty jo varpaistakin)

Viimeksi meille peukutettiin kovasti ja hienosti meillä meni loppurutistusta lukuunottamatta. Tällä kertaa pyydän, pistäkää myös pottuvarpaat rusetille, ystävät!!