Auton korjaaminen on sitten mielekästä puuhaa, varsinkin kun sitä joutuu harrastamaan jatkuvasti. Oman työni osuus näissä ei ole ollut kummoinen, mutta olen sentään saanut samalla vaihdettua ilmansuodattimen. Se kotelo on akun vieressä oleva musta laatikko, helppoo kuin heinänteko, pari nipsukkaa pois, likainen suodatin pois ja uusi upean keltainen tilalle. Ei voi erehtyä.

En o kyl koska ollu muute heinäteos, paitti pienenä sain istua heinäkasan päällä ja juoda lämmintä maitoa kossupullosta ja syödä pullaa. Tähän kuvaan voin verrata siis omaa osuuttani kaikissa näissä remonteissa, mutta tietämykseni erilaisista autonosista on kasvanut suunnattomasti. Osaan kyllä sujuvasti kertoa mistä osasta on kyse missäkin remontissa ja millainen se on sisältä, mutta ei mulla ole hajuakaan, jos kysytään missä se sijaitsee autossa, saati mihin se vaikuttaa auton toiminnoissa. Arviolta heittämäni vastaus on jotain etupuskurin ja vetokoukun väliltä, sinnepäin se kuitenkin menee.

Paitsi osaan tietenkin kertoa, että sököt takapyöränlaakerit huutaa aivan saatanasti, ohjaustehostimen rikkoonnuttua auton ratti tuntuu hemmetin painavalta, sekin huutaa ikävästi ja jarrutehostimen alipainepumpun hammaspyörien, ketjun ja laahaimen yhteistoiminnallinen hajoaminen huudattaa ensin konepellin alla kuin hiekka hampaiden välissä ja lopulta jarrut ovat raskaat, äkisti niitä ei ole ollenkaan ja fiuu, näin sitä Heittoa taas heitellään.

Nissanista on nyt käyty läpi yhtä sun toista osaa, vaihdettu uuteen ja korjattu vanhaa entistä ehommaksi. Uudet tai korjatut osat toimii tai sitten ei toimi ja syitä toimimattomuuteen on lukuisia; osat oli vääriä, maanantaikappaleita tai sitten autonvalmistaja ei ollut ajatellut asioita loppuun asti suunnitellessaan kyseistä osaa.

Ohjaustehostin ei mennyt katsastuksesta enää läpi kesällä ja laajamittainen, ainakin 50m2 pihamaata vaatinut remontti käytiin läpi vuodon tukkimiseksi. Autokorjaamon hinta-arvio moiselle remontille oli 100-600e. Aito ja alkuperäinen osa, joka mahdollisesti pitäisi uusia kokonaan, maksaisi tuon 600e ja siihen työtunnit päälle á60e, ehkä, jos ei käy liian raskaaksi kyseinen operaatio korjaajalle. Eli toiveissa oli, jos moottori ja kaikki sen pikkuiset osat painaisivat yhteensä yli 20kg, tuntihinta olisi varmaan 10e per lisäkilo?

Nissanin konepellin alus purettiin pieniksi palasiksi ympäri pihaa, tehostin saatiin irti kääntämällä sellaisia tankoja, jotka ovat kiinni niissä etupyörissä erilaisilla nivelillä ja ei muuta kuin ihmettelemään vuodon syytä ja tapaa millä se tukitaan. Pienen mehiläispesän kokoinen mutikka ja niin törkyinen ja paljon päänvaivaa aiheuttava! Sievä se sitten oli kun puhdistettiin öljystä ja muusta liasta.

Etsittiin sopivan kokoinen rengastiiviste, en tiedä mistä Seppo sen kehitti, pantiin tehostin läjään,kerättiin kaikki vekkulinnäköiset, pienen pienet osaset takaisin mielestäni erittäin hallitsemattomasti järjestettyyn moottoritilaan; tämä letku tähän ja tuo tötterö tuonne, väännäpä pienillä sormilla tuo mutteri paikalleen...

Tämäkin remontti kesti kolme päivää ainakin, auto pieninä palasina pihalla, jotta pääsee sen pienen vekkulinnäköisen vekottimen kimppuun ja mitä maksoi se itsekeksitty varaosa? 3euroa. Kyllä, kolme euroa! Kauhea työ pienen pätöisen renkulan takia. Ei ole ohjaustehostin huutanut enää automaattivaihteistoöljyä.

Ei ihme että korjaamoilla on huippuhinnat. Mm. autojen konetilat on tehty niin ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi ettei niissä yksinkertaisesti mahdu iso eikä pieni mies tekemään mitään vaikka olisi minkälaiset vehkeet käytössä. Meikäläinenkin joutui uhraamaan pienet sievät ja sileät siivoojan kädet sinne kaiken rasvan sekaan, hyyi.

Entäs jos vain rakentaisi suoraan paskan auton? Mainoslauseeksi vain Helvetin halpa, osta varaosat jo valmiiksi, kassillinen kamaa puoleen hintaan, perävalotakuu! Ensimmäinen etupyöränvälinivelenkulmakaarenkytkösliittimen ruuvi kaupanpäälle. Sellaista osaa ei oikeasti olekaan, mutta mistäpä ne (me) naisparat sen tietää, uusi hieno auto on tärkeintä, ihan sama vaikka se seisookin korjattavana, pääasia että maalipinta kiiltää edes sateella.
Pistäisi sitten kyseisen automallin hinnan niin alas, ettei haittaa vaikka joutuu korjaamaan jatkuvasti? There is no business unless there is no Nissan. Paitsi että Nissan ei ole halpa auto, mutta voisi olla!

Vaihdetaanpa etupyörän niveliä seuraavaksi. En osaa sanoa, mikä se niistä nivelistä oli, mutta aurauskulmat oli kuitenkin viturallaan etupäässä takapäässä, haahaa tuo on vanha juttu, oikeasti etupäässä pelkästään. Rengasta kului ihan solkenaan tehostinrempan jälkeen ja aina vaan paheni, kesken suoran tien saattoi auto pompata sivuun jonkin pienen hiekanjyväsen takia. Rengasliikkeessä ensimmäisellä kerralla kieltäytyivät säätämästä niitä kulmia, kun on niin paljon 'klappia'. Ihan sivuhuomautuksena, että takapyöränlaakerit oli vaihdettu myös kesällä aiemmin ja nyt ne huutivat taas. Mutta kyllä tämäkin sivuhuomautus kuuluu tähän juttuun. Nimittäin etupyörän niveliä tutkittiin, ei niissä isompaa vikaa ollut, mutta pyöränapa oli kulunut. Ok, siis laakeria vaihtoon ja napaa korjaamaan.

Vaihdetaan laakerit eteen ja taakse. Ei huuda enää. Kulmat suoristetaan ja saadaan siitä oikein kaunis todistus. Hienoa. Ostettiin muutamat renkaatkin samalla, koko systeemi maksoi niin paljon, ettei tunnu enää missään yks tai kaks renkaan osto, hohhei, euro on pyöriä.

Mainittakoon, että edellisenä kesänä tutkittiin toisen puolen etupyörän niveliä, laakeri oli pyörähtänyt navan ympärillä, kuluttanut sen ohuemmaksi, korjattiin sorvaamalla ja siksi tämä toisen puolen pyörän laakerin ja navan korjaus onnistui helposti ja nopeasti, kun tiesi mistä on kysymys. Ainakin multa, mähän vain kuuntelin Sepon kiroilua sen auton kimpussa ja vaikka ilmeeni oli luultavasti vakuuttavasti osaaottava, en pysty sanomaan osasinko ottaa remonttia yhtä raskaasti.

Njoo, toissa kesänä alkoi konepellin alta kuulua kuin olisi ollut hiekkaa rattaissa. Ajamiseen se ei suuremmalti vaikuttanut, mutta olipa ikävä ääni. Kuten kuluneena kahtena viime päivänä, kaikilla parkkipaikoilla sain enimmäkseen miehiltä piiitkiä katseita. Saattaisin olla hyvinkin imarreltu, jos olisin kuuro ja yksinkertainen. Mutta tässä tapauksessa nostin vain käsiäni huutaen suureen ääneen, MÄ TIEDÄN MIKÄ TÄSSÄ ON VIKANA, MUTTA EN VOI SILLE ASIALLE YHTÄÄN MITÄÄN JUURI NYT! Yleisöä on enimmäkseen naurattanut ja ilmeet muuttuneet myötätuntoisiksi.

Tällä hetkellä oma nisukkani, pikku rimeraiseni seisoo paikallaan pihassa, odottaa huomista päivää, että pääsen sen vaihtamaan uuteen ja hetken aikaa parempaan rullaavaan rojektiin.

Niinhän siinä sitten kävi, että minusta tuli hevosenomistaja ja Onni on sen nimi. On High Life, Amerikkalainen ravuri, jota on kyllä ratsastettu, mutta ei se paljoa mitään osaa. Eikä tarvitsekaan. Me mennään Onnin ja koirien kanssa pitkin teitä joko ajaen tai ratsastaen. Vielä viime kesänä Onnilla on ajettu yksi startti, mutta nyt ei ole enää kilpailukirja voimassa. Eihän se mikään ikäloppu ole, joten katsotaan miten saadaan kuntoa kohdalleen ja auttaako ratsastus vinouteen yhtään....

Onni muuttaa syksyllä meidän pihaan, kunhan saadaan talli kahdella karsinalla valmiiksi. Tarmo lämppäri, Onnin kaveri, muuttaa myös joten meidän pihassa tallustaa sitten kaksi pollea. Jennin kanssa kimpassa hoidetaan ja huolletaan, mikäs siinä kun näin lähekkäin asutaan. Poikia ei tarvitse siis erottaa vaan kulkevat samaa matkaa laitumelta laitumelle.

Pojat olivat viikon verran juhannuksesta asti meidän pihassa ja kun eväät loppui pikkulämpäreeltä, niin muuttivat takaisin isommalle laitumelle sadan metrin päähän. Siinä viikossa ehti kyllä tottua kavioiden töminään ja hevosnäkymään ikkunasta, joten nyt tuntuu vähän oudolta, kun ei tarvitse aamulla ensimmäisenä katsoa, mitä pojille kuuluu, makaako Tarmo kyljellään nukkuen Onni vieressä vahtimassa.

Ajanut olen ensimmäisen kerran oikeastaan ikinä (eka kerta 20v. sitten noin sata metriä...) ja mukavaa puuhaa se on. Onni on sellainen luottopolle, ei mikään kuumakalle hermoilija vaan hyvin järkevä ja kiltti hevonen. Koiria olen pikkuhiljaa totutellut hevosiin ja Ralph on ihan kaveria jo niiden kanssa. Rudi oli vasta ensimmäisen kerran Onnin kanssa lenkillä ja hyvin sekin sujui, yhden kerran Onni sävähti kun Rudi juoksi täysiä takaa ja ohi, mutta järkevä polle kun ei siinä sen kummempaa. Teppoa ei passaa tähän aikaan vuodesta pitää irti ollenkaan, joten Tepon heppalenkit jää syksyyn. Rilla ei todennäköisesti enää jaksaisikaan ja sitä ei voi myöskään pitää irti, kun ei se kuule ja taitaa vähän dementiakin vaivata...

Hiekkamyrskyn keskellä oli taas Caelestis koirien päivä Paavo Mattilan arvostellessa. Ralph sai mukavan arvostelun ja oli jälleen PU-4 :)

Teppo yllätti karkaamalla pihasta toissapäivänä naapuriin ja olipa lähellä ettei minusta tullut sillä hakureissulla hevosenomistajaa Mukavanoloinen musta polle siellä odottaisi uutta kotia eikä meille olis kamalan pitkä matka muuttaa... Teppo siis sai aikaan hevoskuumeen uuden nousun uusille lukemille! Itse koira suhtautuu varsin leppoisasti hevosiin, meidän hevostelukoira... Olispa se näppärä tapa lenkittää koirat samalla kun itse köpöttelisi hevosella pitkin poikin metsäteitä.

Aika hieno viikonloppu sateesta huolimatta. Tuntui että pahimmat kuurot alkoi juuri silloin pk kääpiömäykyt oli kehässä, mutta ei se loppujen lopuksi menoa haitannut, varsinkaa tänään!

Lauantaina Ralph oli hienosti eri2 junnuissa, ensimmäisessä näyttelyssään ja sunnuntaina meni taas pikkuisen paremmin; PU4 ja vara-sert Lupaavaa... Arvostelut löytyy Rafun sivulta.

Caelestis-kasvatit pärjäsi sunnuntaina suorastaan häikäisevästi KV näyttelyssä, kaikki PU ja PN koirat olivat Caelestiksia ja Reko-poika ROP hehkui vielä ryhmävoittoon! Onnea Outille!

Viime aikoina on tapahtunut koirarintamalla kaikenlaista, voin vain olla ylpeä kasvattaja, kun kasvattini pääsevät monenlaisiin touhuihin mukaan ja vuosien kertymisestä huolimatta niiden kanssa touhutaan.

Kaboomerit täytti muutama päivä sitten 7v. Mihin nämä vuodet vierivät?? Onneksi olkoon ja lisää hyviä vuosia!

Itu, J. Tiny KaBoom tuli hiljattain hyppyvalioksi agilityssä, Roisto Itun poika starttasi mejäkokeissa tuloksella AVO1 47p. ja avoimen luokan paras. Konsta kävi tutustumassa taippareihin ja tällä kertaa tilanne oli niin uusi ja vieras että taipumatta jäi. Uusi yritys paremmalla onnella ensi kerralla! Näyttelyissä on käynyt sekalainen joukko Beaneja, enkä enää pysy perässä milloin mitäkin tapahtuu :D Mutta onnittelut kaikille tuloksiinsa tyytyväisille

Rudille on tulossa morsian ja jos kaikki menee hyvin ja priimaa tulee, niin ehkäpä meilläkin tallustaa tollerinpentu syksyllä... Siitä sitten myöhemmin, ei hehkuteta ennenkuin asiat varmistuu.

Hieman tuskanhikeä pukkasi otsalle perjantaina, kun Heli soitti ilmoittaakseen että mahduttiin Ralphin kanssa kokeeseen. Ei nimittäin oltu treenattu juuri ollenkaan... Tiesin että Ralph on hyvä jäljestäjä ja innostuu veren hajusta, haluaa seurata sitä, mutta että vieraassa metsässä, todennäköisesti erilaisessa maastossa mihin on tottunut ja voi hiisi, eihän sillä ole pidetty edes pitkää liinaa perässä.

Nojoo, asenteella 'Lahjattomat treenaa' lähdettiin kuitenkin, lauantaina oli jälkientekoa hyvässä seurassa (Kiitos Minna ja Toni, me ollaan kyllä voittamaton jälkientekotrio!) hieman koleassa, mutta aurinkoisessa säässä ja sunnuntaina itse koe.

Ihanpa siinä kotimatkalla lauantaina tuli mieleen, ettei Ralph ole kuullut ainuttakaan haulikonlaukausta elämässään ja hieman tuskaisempi hikipisara tirahti otsalle. Voi ei, olen mennyt ennenkin huonolla valmistautumisella kokeeseen, mutta tämä veti kyllä pohjat! Nuori koira vielä, mitkähän traumat se vielä saa, hohhoijjaa että se siitä. Tavoitteeksi asetin että kunhan kaadolle jotenkuten päästään.

Sunnuntai aamu koitti, en ollut juuri nukkunut edellisenä yönä, vaikkei erityisesti jännittänytkään. Eniten taisin jännittää aikaista herätystä ja kyttäsin kelloa koko yön.

Ralph oli reipas oma itsensä koepaikalla ja olin siksikin jännittämättä, antaa tulla mitä tulee, nytpähän se tosiaan nähdään mihin tuosta koirasta on jäljellä, hehhee. Ei tulostavoitteita, koska voisimme pompata ulos jo heti alkuunsa, laukauksensietotestissä.

Mutta ei hätää. Jätin Ralphin narussaan puuhun ja kun pamahti, Ralph vain hätkähti hieman, katsoi ampujaa ja yritti taas mamin perään. Ei muutosta käyttäytymisestä jälkeenkäänpäin, joten kyllä se laukausvarma on.

Sainkin sitten odotella omaa vuoroa koko aamupäivän, toiseksi viimeisenä jäljellä olin itse oppaana ja arpaonni koitteli meitä päivän viimeisellä jäljellä. Että *ihan niin paljon jännitin koetta ja kaikkea* että nukahdin odotellessani omaa opastusvuoroa, heräsin kun kuorsasin auton etupenkillä..

Opastus ok, vähän on talviterässä vielä juttuja, mutta kaadolle löysi koira, ohjaaja, tuomari ja minä, että eiköhän kelvanne.

Ralph oli totutellut leveään kaulapantaan jopa kaksi päivää ja nyt vielä piti laittaa pitkä liina perään, onneksi tuomari kirjoitti edellistä jälkeä jonkun aikaa. Ei Rafu ollut liinastakaan kovin näreissään.

Alkumakauksella Ralph haisteli innoissaan ja yhdessä mentiin se kymmenen metriä minkä saa ohjata. Tuomari oppaan kanssa jäi jälkeen ja kaikki menikin siihen asti hyvin, kunnes he lähtivät liikkeelle. Ojalle tultaessa Ralph ihmetteli vähän aikaa jäljen suuntaa, tajusi takanatulijat ja jäi oikein istumaan ja tuijottamaan että mitä nää täällä tekee? Hetken aikaa odoteltiin ja lähti liikkeelle juuri kun ajattelin että nyt tää loppuu varmaan tähän. Taas mentiin hetken matkaa, Ralph poikkesi jäljeltä ja jäi taas ihmettelemään ja unohti mitä oli tekemässä, haahuili ja ihmetteli. Jälkeä ei löytynyt ja hukkahan siitä tuli.

Nyt mentiinkin sitten kovaa vauhtia hetken aikaa eteenpäin, kun tuli muka risukkoa vastaan ylämäessä ja taas Ralph jäi ihmettelemään (tekosyy?) takanatulijoita. En jäänyt pitkäksi aikaa itse enää ihmettelemään, sanoin tuomarille, että onpas puurtavaa, olisko hukan paikka ja tuomari oli kyllä samaa mieltä. Halusin Ralphille hyvää jäljestystä ja 'näppituntuma' sanoi, että nyt koira tarvitsee pientä kannustusta, ihan sama mikä tulos sieltä loppujenlopuksi tulee. Ohjasin Ralphin jälleen kerran ja siitähän se sitten lähti.

Kulmalle tultiin mallikkaasti, Ralph merkkasi sen hyvin, jatkot löytyi ja taas mentiin. Puolessa välissä matkaa piti jäädä ihmettelemään taas puskan sisään katoavaa jälkeä ja pisutauko oli Rafulla siinä paikallaan. Piiitkät pissat päästettyään tuumasi ihan itse, että tästähän sitä mennään ja näin tultiin toiselle kulmalle jonka merkkasi hyvin jälleen. Viimeisellä suoralla Ralphilla oli suorastaan hirmuinen vauhti päällä (alamäkeen), annoin mennä ja ajattelin samalla, että kyllä tuomari huomauttaa ja sitäpaitsi ihan sama, koiralle pitää saada hyvä fiilis tästä. Loppujen lopuksi herra hienohelmaa ei siinä jäljestysinnossa enää haitannu puskat eikä mitkään, poika pisteli jälkeä nenäänsä ja näin tultiin kaadolle asti, jonne pysähtyi ihmettelemään.

Lopputuloksena AVO3 28pistettä ja erittäin tyytyväinen emäntä On mulla tässä aika hieno jälkikoira!

Ihanan jälkitarkka ja vauhdikas pieneksi koiraksi.

Ikää Ralphilla tuona päivänä 9kk ja 6pv, mitä siitä vielä tuleekaan jos vain osataan oikeita asioita harjoitella (tai jättää harjoittelematta...)